Pala suomalaista DMB- mediahistoriaa..

 

MIKÄ IHMEEN DAVE MATTHEWS BAND?

Julkaistu Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä v. 1998. Kirjoittanut Antti Isokangas.
DAVE MATTHEWS BAND ON NOUSSUT KAIKESSA HILJAISUUDESSA USA:N SUOSITUIMMAKSI ROCKYHTYEEKSI. MUTTA KELPAAVATKO VIULUT, JAMMAILU JA JAZZSOOLOT EUROOPPALAISELLE YLEISÖLLE?

DAVE MATTHEWS BANDin konsertti New Jerseyn Giant Stadiumilla New Yorkin kupeessa on outo tapahtuma. Suurilla urheilustadioneilla esiintyy harvoin yhtyeitä, joiden musiikki on yhdistelmä folkia, rockia ja virtuoosimaista jazzfunkia. Vielä harvemmin stadioneiden lavoilla nähdään yhtyeitä, joiden musiikissa saksofoni ja viulu näyttelevät suurempaa roolia kuin kitarat.

Dave Matthews Bandin konsertissa on myös huomattavasti tiiviimpi tunnelma kuin stadionkonserteissa yleensä. Siististi pukeutuneet teini-ikäiset fanit tervehtivät jokaikistä kappaletta ja instrumentaalisooloa riemusta kiljuen. Jotkut jopa soittavat ilmaviulua. Yhtyeen suosiosta kertoo paljon se, että Giant Stadiumin konsertin 55000 lippua on myyty loppuun reilussa tunnissa. Vielä enemmän siitä kertoo se, että mainio huumoripoppiyhtye BEN FOLDS FIVE ja palvottu kummajaistähti BECK esiintyvät konsertissa Dave Matthews Bandin LÄMMITTELIJÖINÄ. Kaiken tämän keskellä suomalaisen popmusiikin ystävän mieleen herää yksi keskeinen kysymys – MIKÄ IHMEEN DAVE MATTHEWS BAND?

DAVE MATTHEWS BAND on Atlantin tällä puolen täysin tuntematon nimi, mutta Yhdysvalloissa se on noussut vaivihkaa maan suosituimmaksi rockyhtyeeksi. Virginialaisyhtyeen maine on kasvanut erityisesti pitkien ja intensiivisten konserttien ansiosta, mutta viime vuosina myös sen levymyyntiluvut ovat alkaneet muistuttaa kaukoliikenteen puhelinnumeroita. Lopullinen niitti on ollut kolmas albumi ”Before These Crowded Streets”, joka nousi keväällä suoraan Yhdysvaltain listakärkeen ja lopetti siten Titanic-soundtrackin pitkäksi venyneen ykköskauden.

Jättisuosiostaan huolimatta Dave Matthews Bandin julkinen profiili on Amerikassakin niin matala, että tuskin edes uskollisimmat fanit tunnistaisivat yhtyeen basistia ja rumpalia kadulla. Etelä-Afrikassa syntyneessä lauluntekijässä ja vokalistissa Dave Matthewsissa on vieläkin vähemmän New Yorkin valloittajan ja listaykköspopparin kukkomaista itsevarmuutta.

Stadionkonsertin jälkeisenä päivänä vastahakoinen tähti lymyilee huoneessaan newyorkilaisessa loistohotellissa ja tärisee yhä edellisillan jännityksestä. ”Olen aika vainoharhainen. Vasta nyt alan pikkuhiljaa uskoa, etteivät kaikki ne ihmiset tulleet paikalle pelkästään kiusallaan, siksi että saisivat nauraa minulle. Ei kun ihan totta. Olen monta kertaa nähnyt painajaisen, jossa esiinnyn stadionilla kymmenille tuhansille ihmisille ja huomaan yhtäkkiä, etten ole muistanut pistää housuja jalkaan. Kalpeat kintut ja pikku pippeli kaikkien nähtävänä. Se on niin kamala uni, että jos se ikinä tulee toteen, tapan itseni saman tien.”

DAVE MATTHEWS näyttää ja kuulostaa hämmästyttävän paljon Forrest Gumpilta, ja vaikutelmaa lisää vielä miehen piikikäs itseironia ja kiero huumorintaju. Musiikista puhuessaan Matthews on kuitenkin erittäin vakavissaan. ”Yleisömme arvostaa sitä, että teemme musiikkia vakavissamme. Kuvittelin silti aina, että me olemme liian kummallinen bändi saavuttamaan massayleisöä. Meidän musiikissamme on jazzsooloja ja yllättäviä rytminvaihdoksia, mutta kaiken sen alla on hyvin yksinkertaisia poplauluja. Ilmeisesti yleisö on huomannut sen yksinkertaisuuden. Toisaalta meillä on myös faneja, jotka ovat sitä enemmän innoissaan, mitä kiemuraisemmin me soitamme. Heitä näkee konserttien eturivissä hillumassa hassu ilme naamallaan. Tosin hallusinogeeneillä saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa.”

Dave Matthews Bandin jenkkisuosiota selittää se, että Amerikassa on aina ollut kysyntää hippihenkiselle jammailulle ja pitkille rumpusooloille. Olihan esimerkiksi 60-luvun jäänteen GRATEFUL DEADin seuraaminen viime vuosiin saakka huomattava amerikkalainen kansanliike. Aivan eri asia on se, ottaako eurooppalainen yleisö jammailua omakseen. Toistaiseksi Euroopan valloitusta on hidastanut erityisesti se, että Dave Matthews Bandissa on vähemmän sukupuolista vetovoimaa kuin missään yhtyeessä Eppu Normaalia lukuun ottamatta. Suomalaisen rockyleisön makua ajattelen tämä voi tietysti olla hyvä asia.

”Tiedän, että eurooppalaiset voivat olla aika kyynisiä meidänkaltaistamme yhtyettä kohtaan. Toisaalta eurooppalaiset ovat paljon amerikkalaisia suvaitsevaisempia erilaisten musiikkityylien, erityisesti jazzin ja afrikkalaisen musiikin suhteen. Meidän täytyy vain päästä keikkailemaan enemmän Euroopassa. Keikkailemalla me löysimme amerikkalaisenkin yleisömme”, Matthews sanoo ja huokaisee. ”Tänä kesänä teemme Euroopassa muutaman stadionkeikan Rollareiden lämmittelijänä. Ainoa toiveeni on, että saamme soittaa täydet 45 minuuttia ilman, että kukaan heittää meitä pullolla.” Julkaistu Nyt-liitteen luvalla (13.1.2006). Kiitokset.

Advertisements
Kategoria(t): Eurooppa, Studioalbumit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s