Kymmenen vuotta DMB- fanina.

Alkukesä 1996. Televisiossa pyörii Baywatch, kuulokkeissa pauhaa Antti Isokankaan juontama UK & US Top 40. USA:n albumilistan korkein uusi tulokas, suoraan sijalle 2 nouseva, Dave Matthews Bandin Crash– levy saa ajatuksen pois juoksevista rantavahdeista.

”Mitä tää on..?”

”Too Much, Dave Matthews Band..?”

”No, pistetään nimi korvan taakse.”

Paria päivää myöhemmin Loviisan ainoassa musiikkiliikkeessä, Macu’s Musicissa, löytyy alekorista samaisen yhtyeen edellinen pitkäsoitto, Under The Table And Dreaming. Lienee ollut liikkeessä pitkään, kenenkään huomaamatta, sillä hinta on ”ostakaa nyt joku edes tämä pois!”- luokkaa, 39 markkaa. Yhtä halvalla ei samaisesta kaupungista olisi tuskin mistään saanut ostettua edes käytettyä Dannyn levyä.

”No, ostetaan pois!”

Ja näin avautui maailma, mistä en ollut koskaan kuullutkaan, jonka olemassaolosta ei ollut ollut tietoa. Se oli kuin Rita Hayworthin juliste Andy Dufresnen seinällä, ovi Narniaan.. Jotain aivan käsittämätöntä. Jotain aivan huikeaa musiikillista tykitystä Carter Beaufordin levyn avaavasta rumpukompista aina levyn päättävään, #34:n viimeiseen, LeRoi Mooren saksofonoimaan nuottiin.

”Ei kukaan tee tällaista musiikkia!”

”Ei kukaan laiha, valkoinen mies voi kuulostaa tältä!”

TÄTÄ mä olen etsinyt.” 

Seuraavan puolen vuoden sisään levyhyllystä löytyi myös Crash, Remember Two Things sekä Recently- ep. Suosikkikappaleet vaihtelivat, vakiosuosikit pysyivät. 90 minuutin DMB- kokoomakasetin biisijärjestys vaihtui kuukausittain. Enää ei korvalappustereoissa pauhannut pääsääntöisesti Pearl Jam tai Pink Floyd, vaan Dave Matthews Band.

Kukaan muu ei tiedä tästä, eikä kukaan innostu edes antamistani kokoomakaseteista..”

Pari kaveria rupeaa nauramaan kun Ants Marching alkaa soimaan.

Onko tää vaan mun juttu..?” 

..

Siitä se lähti. Reilut 10 vuotta sitten.

10 vuotta Dave Matthews Band- fanina, eikä kertaakaan livenä. Ei edes tänä ”juhlakesänä”. Mutta lähtö, yksin, rapakon taakse ei ole ollut helppoa pienen kylän maalaispojalle, vaikka miten helsinkiläistyisi. Mutta nämä kymmenen vuotta ovat kuitenkin saaneet tajuamaan, etten ole enää yksin, vaan meitä riittää. Kaikkialla törmää ihmisiin, jotka vähintäänkin tietävät bändin, ja yhä useammat ovat faneja jo muutaman vuoden ajalta. Nykyään on nolompaa olla tietämättä Dave Matthews Bandia kuin tietää bändin olemassaolo.

Enää ei juuri kukaan ajattele olevansa ainoa eurooppalainen DMB- fani, enää ei kukaan kuuntele bändiä ”salaa kuulokkeilla” (vai mitä, Mika?) eikä enää kukaan naura kun Ants Marching soi. Paitsi jos Dave koheltaa, mutta silloin nauretaan oikeasta syystä. Varsinkin paikan päällä, jonne tämä maalaispoika vielä tulevina vuosina lähtee, yksin tai porukalla!

So – who’s in?

😉

mikko

(tämä blogiteksti on kirjoitettu samana iltana, kun Jukka Keskisalo voitti Euroopan Mestaruuden 3000 metrin esteissä.)

Advertisements
Kategoria(t): Eurooppa, Omat jutut. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Kymmenen vuotta DMB- fanina.

  1. Jukka sanoo:

    Loistavaa tekstiä! Mulla noi vuodet 96-97 oli se aika jolloin Pearl Jam alkoi kolisemaan.

    Varmaan vuoden 2001 eli Everydayn aikoihin löysin DMB:n. Muistaakseni kuulin silloselta Radiomafialta The Space Betweenin ja pian oli hyllys Everyday, UTTAD ja Crash.

    Voin sanoa että Central Park concert oli se jolloin lopulta DMB löi läpi mulle. Hommasin DVD:n ja katsoin läpi. Se veti jonkinlaiseen shokkitilaan, pari päivää meni siinä että toipui.

    Sittemmin DMB kolissu enemmän ja enemmän. 🙂

  2. Riku sanoo:

    Itsellä DMB-aika alkoi vuodesta 2003, muistaakseni. Ja hyvä että alkoi. Älytön livebändi, kylmät väreet menee kun niitä pätkiä näkee.

  3. pauliina sanoo:

    Hei vaan,

    Sattumalta eksyin tänne ja täytyy sanoa että yllätyin kun löysin näinkin kovaa fanitusta Suomesta. Minut minut altististettiin DMBlle salakavalasti – entinen poikaystäväni lauloi biisiä nimeltä #36 (honey, honey, come and dance with me…) Mies lähti, mutta levyt jäivät mulle!

  4. Mikko sanoo:

    Kiitos kommentista, itsekin soitattanut DMB:iä jokaiselle tyttöystävälleni, mutta luojankiitos, levyt ovat edelleen hyllyssäni! 🙂
    Ihanaa törmätä uusiin faneihin Suomessa, meitä kuitenkin löytyy yllättävänkin monta. Tervetuloa useamminkin blogille, täällä kuitenkin tulee uuttaa tekstiä hyvää vauhtia!
    Ja kiitokset kommenteista!

  5. Herra47 sanoo:

    Outoa oli löytää tämä blogi. Olen luullut itseni ja noin 10 kaverini olevan ainoita henkilöitä suomessa, jotka edes tietävät kyseisestä pumpusta.

  6. Matti sanoo:

    Kyllä musaharrastajat DMB:n tietävät Suomessakin, mutta se on tainnut meitäkin aika lailla innostaa kirjoittamaan kun on niin tuntematon suurelle yleisölle täällä. Kiva kuulla että teillekin maistuu! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s