Dave Matthews kitaristina

Viimeaikoina Dave Matthewsin kitarointi on jäänyt hieman taka-alalle koko bändin soittaessa, mutta yhtyeen keulakuva on varsin omaperäinen ja taitava kitaristi. Suurena kitaristinerona Davea ei yleisesti pidetä, mutta tietyissä asioissa hän on ehkäpä jopa omaa luokkaansa.

Dave on omimmillaan akustisen kitaran kanssa, vaikka nykyään hänen nähdään soittavan usein myös sähkökitaraa. Metallikielinen akustinen kitara sopii erinomaisesti Daven agressiiviselle soittotyylille. Dave on mestarillinen kuolettamaan kieliä vasemman käden sormillaan. Vaikka hän soittaisi vain yhtä kieltä, usein hän iskee plektralla myös viereisiin kieliin (joiden soimisen vasen käsi estää) tuottaen perkussiivisen kumahduksen, joka antaa hänen soitolleen tyypillistä väriä. Komppauksessa Dave käyttää rannettaan paljon. Lähes joka biisissä oikea käsi liikkuu sulavan rytmisesti ja melkeinpä tauotta.

Dave Matthews on tunnettu myös omaperäisistä sointuotteistaan. Nämä ”Dave-soinnut” ovat yleensä osia duuri- tai mollisoinnuista, puuttuva sävel tulee usein jostain bändin muusta soittimesta. Esimerkkejä soinnuista voi katsoa vaikkapa biisien Tripping Billies ja One Sweet World tabulatuureista. Kappaleessa Warehouse Daven perkussiivinen soittotyyli tulee hyvin esille.

Mikään kaikkein ergonomisin Daven soittotyyli ei todellakaan ole; monet hänen käyttämät sointuotteet ovat todella rasittavia vasemmalle kädelle. Kappale Captain on täynnä tällaisia sointuja. Dave onkin kärsinyt ajoittain kitaristeille tyypillisestä rannekanavaoireyhtymästä. B-duuri -tyyppisissä barre-soinnuissa (x13331) Dave painaa kielet kolmannelta nauhalta pikkurillillään, mikä ei ole ainakaan allekirjoittaneen sormille mukavantuntuista.

Daven soitanta on yleensä aika riffi-pohjaista, mutta sooloja hän soittelee varsin vähän. Kappaleessa Jimi Thing kuullaan toisinaan Daven soolo. Välillä DMB:n keikoilla on mukana myös vieraileva kitaristi, kuten Tim Reynolds tai Warren Haynes. Soololevyllä Some Devil myös Trey Anastasio soittaa monessa biisissä.

Kitaravalmistaja Martin on tehnyt Dave Matthews signature model -kitaran DM3MD. Näitä valmistettiin vain 234 kappaletta, joista Dave omistaa ainakin kolme. DM3MD:t ovat haluttua tavaraa fanien keskuudessa. Tätä kitaraa Dave käyttää paljon soolokeikoillaan.

Taylor 914c on kitara, jota Dave on käyttänyt paljon viime vuosina kiertueella muun bändin kanssa. DVD:illä Gorge ja Weekend on the Rocks Dave käyttää tätä kitaraa lähes joka kappaleessa. 12-kielinen Taylor W65c -kitara on käytössä mm. biiseissä Grey Street ja Bartender.

Viime vuonna Dave nähtiin myös usein Veillette Gryphon -kitaran kanssa, josta on kirjoitettu Harmaakadulla aiemminkin. Sähkökitaroista käytössä on useimmiten Jerry Jones Baritone -kitara. Dave’s Gear -sivusto esittelee hyvin Daven käyttämät kitarat ja oheislaitteet, mutta sitä ei ole päivitetty pitkään aikaan.

Youtube sisältää lukuisia videoita Dave Matthewsin soitannasta. DMBTabs.com -sivustolla on aktiivinen keskustelupalsta, jossa Dave-fanit keskustelevat kaikesta kitaransoittoon ja musiikkiin liittyvästä. Itse matkaan maaliskuussa Berliiniin, jonne suosikkikitaristini saapuu soolokeikalle!

– Matti

 

 



					
Mainokset
Kategoria(t): Dave Matthews. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s