MAAILMAN PARAS LEVY JOTA ET VOI OSTAA (2/3)

V. 2005 Columbia Records nimitti konkarituottaja Steve Lillywhiten yhtiön johtotehtäviin tittelin kantaessa nimeä Senior Vice President, A&R. Seuraavana vuonna hän muisteli menneitä amerikkalaisella HDNet-tv-kanavalla:

”Kaikki eivät ymmärrä Daven päälle. Hän on niin mahtava lauluntekijä.”

DMB:n tuottajaksi Lillywhite tuli mielenkiintoisella tavalla. Yhtye oli tehnyt levytyssopimuksen RCA:n kanssa v. 1993 ja he etsivät ensimmäiselle studiolevylle sopivaa tuottajaa. Dave oli suuri Peter Gabrielin ihailija, jonka III -levyn Lillywhite oli tuottanut, joten Dave lähetti yhtyeen omakustannelevyn (Remember Two Things) hänelle kuultavaksi. Ennen kuin Lillywhite oli ehtinyt kuuntelemaan levyä, oli yhtye hänen harmikseen kuitenkin löytänyt jo tuottajan. Lillywhite laittoi cd:n soimaan ja piti kuulemastaan:

”Minun täytyy saada tuottaa tätä bändiä!”

Lillywhite lensi omalla kustannuksellaan Englannista New Yorkiin katsomaan yhtyeen keikkaa ja meni tapaamaan heitä:

”Tiedän, että teillä on jo tuottaja, mutta minä olen oikea mies siihen hommaan!”

Aika äijä.

Lillywhite tuotti DMB:n kolme ensimmäistä studiolevyä, aivan kuten 15 vuotta aiemmin perustetun U2:kin kohdalla. Useat fanit tuntevat kolmansien pitkäsoittojen olevan yhtyeiden tärkeimmät levyt; War  ja 15 vuotta myöhemmin ilmestynyt Before These Crowded Streets.

U2:n lisäksi Lillywhite oli tuottanut monenlaista muutakin musiikkia: alkuaikojen punkin ja uuden aallon jälkeen maineikkaita levymyyntilistoilla menestyneitä aitoja käsityöläisyhtyeitä kuten Big Country, Pogues, Talking Heads, The Smiths ja Simple Minds. Viulut ja fonit olivat tulleet tutuksi ja kun Lillywhite vielä itsekin piti Dave Matthews Bandin musiikista, oli hän mitä luontevin tuottajavalinta yhtyeelle.

Lillywhiten tavoitteena on olla muuttamatta liikaa yhtyettä ja saada levy soundaamaan hyvältä. Levy on onnistunut silloin, kun kuulija ei kiinnitä tuotantoon aluksi mitään huomiota. Hän ei halua kuulijan toteavan levystä onpa hyvin tuotettua, vaan yksinkertaisesti onpa hyvä levy.

Lopulta yhteistyö Lillywhiten kanssa kuitenkin loppui ja hän joutui sivusta seuraamaan kuinka Busted Stuff  valtasi Billboardin-myyntilistan kärkipaikan. The Lillywhite Sessionsista  hän sai mainetta, mutta häntä harmitti jäädä ilman taloudellista hyötyä. Hän ei myöskään arvostanut Busted Stuffin tuotannollista puolta omaansa paremmaksi.

Palaako Steve Lillywhite DMB:n tuottajaksi? Tuskinpa, vaikka monet fanit ja hän itse sitä toivookin. Lillywhite ei ole biisinikkari. Hän ei ole kaveri, jonka kanssa aletaan luomaan kappaleita tyhjästä. Steve Lillywhite on tuottaja, joka haluaa aina tuottaa valmiita kappaleita. Alkuaikoina niitä yhtyeellä riittikin. Esikoisstudiolevylle, Under the Table and Dreaming, Dave oli tehnyt kymmeniä kappaleita, joita bändi oli soittanut lukuisia kertoja livenä. Levystä (ja miksei sitä seuranneesta Crashistäkin) tulikin tavallaan kokoelma alkuaikojen DMB-klassikoita ja -hittejä. Livenä testattuja uniikkeja helmiä, joita Lillywhiten ei tarvinnut kuin hienosäätää – eikä hassummin säätänytkään.

Mutta ajat muuttuvat.

Hyllytetyn sessioiden jälkeen Dave ei ole yhtyeessä enää ottanut kirjoitusvastuuta yksin kontolleen. Everyday syntyi hurjassa luomishurmoksessa, laulu/päivä-tahtia, Glen Ballardin kanssa. Some Devil -soolokiekon jälkeinen Stand Up  tehtiin yhdessä yhtyeen ja tuottaja Mark Batsonin kanssa, samoin kuin heinäkuussa ilmestyvä uutukainen.

…jatkuu…

Advertisements
Kategoria(t): Studioalbumit, Yleistä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s