MAAILMAN PARAS LEVY JOTA ET VOI OSTAA (3/3)

The Lillywhite Sessions

DAVE MATTHEWS BAND – THE LILLYWHITE SESSIONS

Julkaisu: Vuoti nettiin v. 2001 maaliskuussa.

1. BUSTED STUFF

The Lillywhite Sessions oli levy, jolla Dave soittaa ensimmäistä kertaa itse sähkökitaraa, niin kuin tässä voimme kuulla.

2. GREY STREET

Sanat, joihin Dave on saanut inspiraatiota ainakin runoilija Anne Sextonin elämästä, poikkeavat melkoisesti Busted Stuffin versiosta. Kappaleen loppupuoli on yhtä musiikin juhlaa.

3. DIGGING A DITCH

The Lillywhite Sessions ei ollut ihan valmis levy, mutta kappalejärjestys oli kuitenkin mietitty jo hyvin pitkälle. Kolmosbiisi oli aina ollut ”hittibiisin” paikkana (Satellite, Crash Into Me, Don´t Drink the Water). Diggin´ a Ditchistä oli (ja on vieläkin) kuunneltavissa näyte yhtyeen sivuilla. Busted Stuffilla sähkökitara korvattiin pianolla.

4. SWEET UP AND DOWN

Jostain syystä livenä vain joitakin kertoja soitettu koko yhtyeen energinen iloittelu, jota ei löydy Busted Stuffilta. Yksi levyn kappaleista, joissa Dave soittaa uutena instrumenttina 12-kielistä akustista kitaraa.

5. JTR

John The Revelator? Intensiivisen loppujamituksen omaava kappale ei myöskään löydy Busted Stuffilta, mutta Live At Folsom Field -cd/dvd:ltä kylläkin.

6. BIG EYED FISH

Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen. Rennonletkeä.

7. GRACE IS GONE

Tässä on konkreettinen esimerkki kuinka Busted Stuffia muutettiin positiivisemmaksi. Mutta samalla tämä on myös malliesimerkki Daven arvoituksellisesta ja kiehtovasta sanoitusmaailmasta. Grace is gone – laulaja on menettänyt läheisen ihmisen ja hän kumoaa lasillisen, jos toisenkin suruunsa. Lopulta hän kuitenkin hämmentää soppaa hitchcockimaisesti:

”I woke with you beside me,
Your cold hand lay in mine.”

Kylmä käsi? Busted Stuffin kantriversio loppuu suorastaan hilpeisiin latotanssitunnelmiin, joten tarina päättyi onnellisesti – ei epäilystäkään. Mutta Lillywhite Sessionsin raastavan kaunis versio ei ehkä lopukaan yhtä onnellisesti? Synkkyys säilyy loppuun asti.

Davella oli siis synkät ajat meneillään Lillywhiten kappaleita kirjoittaessaan, mutta kertooko Grace Is Gone sittenkään pelkästään kumppanin menettämisestä? Dave käyttää paljon peitetarinoita ja jokainen voi tulkita niitä omalla tavallaan. Daven kristillinen tausta poiki v. 1993 ilmestyneelle Remember Two Things -levylle uskonnollisen kappaleen Christmas Song. Myöhemmin hänen usein vaikeasti avautuvia tekstejään on kuitenkin tulkittu ateistisiksi. Vuotta 1994, jolloin hänen siskonsa kuoli oman aviomiehensä ampuessa hänet (ja itsensä), pidetään hetkenä, jolloin Daven usko koki käänteen. Teologiassa grace tunnetaan jumalan rakkautena (love of God).

”My grace is gone”

8. CAPTAIN

Käsittämättömän tyylikäs kappale. Kaikki instrumentit loistavia laulua unohtamatta. Kuuntelen tämän yleensä noin kolme kertaa putkeen. BS:n Captain on mukavan vauhdikas jazz-rock, varsinkin LWS:n perään kuultuna, mutta siinä vaiheessa kun kappale loppuu, niin LWS:n versiossa saamme kuulla ylimääräistä, kun Dave ohjaa uteliaat kätensä ties minne. Seuraa usvainen väliosa, jossa Boydin viulu soi kauniisti samalla, kun Dave pohtii syvällisiä:

”Why should I be hypnotized
By the promise of a long life?”

9. BARTENDER

Mestariteos.

10. MONKEY MAN

Kappale jota ei ole koskaan soitettu livenä. Mukava kitara ja Dave käyttää myös särkijää, joskin tyylikkään maltillisesti. Rytmisektion soitanta on hienoa saksofonin maustaessa tyylikkään sielukkaasti keitosta. Yhtye suorastaan keskustelee soittimillaan. Suosittelen kovaa volyymia ja saat bändin olohuoneesesi. Soundit ovat puhtaat ja niin naturellit kuin vain voi olla: jopa Promark Carter Beauford -hikkorikapulan kohtaaminen Zildjian-ridesymbaalin kanssa synnyttää allekirjoittaneen aivosopukoissa mielihyvää tuottavia kemiallisia reaktioita.

11. KIT KAT JAM

Levy on niin raakile, että voit kuulla kappaleiden alussa Carterin antavan tahdin kapulan iskuilla. Sisältää myös laulun, mutta BS:n instrumentaaliversio on kuitenkin selkeästi parempi.

12. RAVEN

Mieletöntä soittoa ja laulua jälleen kerran. Biisin pitää kasassa Carterin napakka virveli, jonka soundi on järkyttävän upea. En tiedä miten montaa eri virveliä hän on levyllä käyttänyt, sillä jokaisessa kappaleessa tuntuu olevan hieman erilainen soundi. Ehkä tuottaja on hakenut joka biisille sopivinta soundia. Virvelit tällekin levylle on Carterille räätälintyönä valmistanut John Bonhamin rumputeknikkonakin tunnettu Jeff Ocheltree.

Voit löytää The Lillywhite Sessionsin netistä toisinaan naurettavankin helposti ja lähempää kuin uskotkaan. Kaupasta levyä et löydä. Levy putkahti nettiin alunperin yksittäisinä mp3-tiedostoina, mutta äänenlaatu ei ollut oleellista, vaan itse musiikki. Nuo versiot toimivat hyvin vaikkapa pc:n kaiuttimista kuultuna.

Äänenlaatua kaipaaville koitti joulu huhtikuussa 2006, kun nimimerkki Karmageddon laittoi cd-tasoiset masteroidut tallenteet levitykseen. Niiden julkaisija oli saanut alkuperäiset korkealaatuiset tallenteet levystä ja studioalan harrastajana hän suoritti masteroinnin. Voit löytää nuo äänenlaadultaan uskomattomat versiot yleensä ape-pakattuina häviöttöminä tiedostoina, jotka saa purettua kädenkäänteessä vaikkapa Monkeys Audiolla.

Levyllä pitää tietysti olla kannet ja sanojen kera nekin löytyvät netistä.

The Lillywhite Sessions on suositeltava hankinta jokaiselle DMB-diggarille, mutta miksei muillekin. Ei tällaista musiikkia ole olemassakaan – ainakaan virallisesti.

Mika

Advertisements
Kategoria(t): Studioalbumit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s